Takki on tyhjä. Lähtö on perjantaina 13. päivä. En tiedä miten kertoisin viimeisistä viikoista täällä. Olen ollut kovin kiireinen. Pääasia lienee, että opinnot on kasassa, synttärit juhlittu onnistuneesti, pari kertaa jo itketty ja paljon jorattu. Asioita on selkiytynyt, olen saanut tuntea itseni tärkeäksi ja kauniiksi ja hyväksi ystäväksi.
Eilen istuttiin Alman kanssa kuusi tuntia päivystyksessä, sillä oli päänsärky, ja näkökenttä sumentunut aamulla. Yöllä kävin kääntymässä Lappis beachillä nuotion äärellä sen verran että savun haju jäi takkiin. Tänään uitin varpaita laiturilla ja vähän itkeskelin.
Olen oppinut itsestäni uusia puolia täällä vaihdon aikana. Yksi järisyttävimmistä ahaa-elämyksistä on ollut huomio siitä, että olen loppujen lopuksi aika rauhallinen. Alma siitä ensikerran sanoi ja mie vähän järkytyin; rauhallinen ei kyllä ole ollut niitä sanoja joilla oisin itseäni kuvaillut koskaan; pikemminkin oon vältellyt kyseistä luonnehdintaa koska miulle rauhallinen on ollut synonyymi tylsälle. Mutta jututin vähän muitakin tovereita ja kyllä ne kaikki myönsivät miussa piilevän rauhallisuuden ja aloin avautua sille itsekin.
Tiedän, että kielitaito vaikuttaa tähän rauhallisuusasiaan myös; täällä huomaan jättäväni asioita sanomatta vain siksi etten ole varma miten ne ilmaisisin, vaikkei paineita täydellisestä kielenhallinnasta miun hengailujoukoissa olekaan. Sitä kautta vaikutan varmasti myös hitusen ujommalta ja salamyhkäisemmältä. Olen todennut myös jättäytyväni kiivaista keskusteluista vähän sivummalle ja vältteleväni jyrkkien mielipiteiden ilmaisemista, koska, niin yllättävää kuin se itselleni olikin tajuta, ei miulla ole enää niin kärkkäitä näkemyksiä asioista kuin aiemmin. Nautin kuuntelemisesta ja siitä, että saan pyöritellä omia näkemyksiäni hiljakseen mielessäni, tutkiskella asioita monelta kantilta. Ajaudun yhä useammin jonkinlaisen sovittelijan rooliin ja yritän löytää keinoja saada ihmiset ymmärtämään toisiaan ja käymään dialogia räyhäämisen sijaan. Olen ehkä jonkinlaisen kypsymisen kautta tajunnut, ettei tarvitse huutaa tullakseen kuulluksi. Itsevarmuus on kasvanut.
Oon laihtunut jonkin verran täällä vaihdon aikana, siinä sivussa, huomaamatta. En oikein tiedä miten suhtautua muiden kommentteihin siitä. Miuta vituttaa suunnattomasti se normi joka sanoo että laihempi on parempi ja olettaa että laihtuminen on yksiselitteisesti onnittelun ja kehumisen arvoinen asia. Miulle se ei ole sitä. Haluan voida hyvin ja tuntea itseni kauniiksi, mutta on raivostuttavaa, miten näitä kokemuksia ei haluttaisi miulle suoda, ellei tietyt mitat ole kohdillaan. Ympäristö tekee itsensä hyväksymisen ja rakastamisen ihan saatanan vaikeaksi aina välillä. Yhtälailla suututtaa puhe "terveydestä", joka aina liitetään tähän ylipainoasiaan. Tietyin rajoin terveys on kuitenkin kokemus -yhtälailla kuin hyvinvointi ja kauneus-, ja siihen liittyy myös mielenterveys sekä sosiaalinen terveys -ei pelkät kehoon liittyvät seikat. Arvatkaapa mitä. Olen tuntenut itseni terveeksi, hyvinvoivaksi ja kauniiksi jokaisessa koossa -en koko aikaa enkä varauksetta, mutta joka tapauksessa.
Olen saanut tämän vaihdon aikana kauneimpia kehuja, joita olen koskaan kuullut; sievästi ripoteltuina koko vaihdon ajalle. Oon saanut valtavasti itseluottamusta jo pelkästään niiden ihanien pienten kommenttien ja monin tavoin osoitetun hyväksynnän myötä. Olen vapautunut ja hymyillyt, ollut lähellä sitä ihmistä, joka haluan olla. Onnellinen ja avoin, sellainen joka säteilee hyvää oloa ympärilleenkin. Minuun on luotettu ja miuta on kaivattu, miun läsnäolosta on ilahduttu ja lähtöä harmiteltu. Se kaikki on merkinnyt niin valtavasti että itku tulee silmään nytkin kun siitä kirjoitan. En ole vielä uskaltanut päästää valloilleen kaikkia lähtöön liittyviä tunnemyllerryksiä, mutta eiköhän senkin aika vielä koita. Miusta on ihan uskomatonta ja niin liikuttavaa, ettei miun tarvitse lähteä yksin täältä; Alma, Corentin, Marvil ja Molnia lähtevät laivalle saattamaan miut turvallisesti Helsinkiin. Mitä voin sanoa? ♥
Emma lähti eilen Gotlantiin ja jätti miulle muutamia naistenlehtiä leikeltäviksi. Sitä puuhaa harrastinkin tänä iltana hetkisen. Olen jollain melankolisella tavalla nauttinut yksinolosta nyt -mie luulen, että tekee ihan hyvää viettää hetkiä itsensä kanssa näin ennen lähtöä, ettei muutos sosiaalisessa elämässä ole niin shokeeraava. Kun on ollut monta päivää niin tiiviisti riennoissa mukana on ihan hyvä hengittää välissä omassa rauhassa, käsitellä näitä fiiliksiä ja kokemuksia, suunnitella myös tulevaa. Tähän päätän tänään. Kaunista päivää!
Eilen istuttiin Alman kanssa kuusi tuntia päivystyksessä, sillä oli päänsärky, ja näkökenttä sumentunut aamulla. Yöllä kävin kääntymässä Lappis beachillä nuotion äärellä sen verran että savun haju jäi takkiin. Tänään uitin varpaita laiturilla ja vähän itkeskelin.
Olen oppinut itsestäni uusia puolia täällä vaihdon aikana. Yksi järisyttävimmistä ahaa-elämyksistä on ollut huomio siitä, että olen loppujen lopuksi aika rauhallinen. Alma siitä ensikerran sanoi ja mie vähän järkytyin; rauhallinen ei kyllä ole ollut niitä sanoja joilla oisin itseäni kuvaillut koskaan; pikemminkin oon vältellyt kyseistä luonnehdintaa koska miulle rauhallinen on ollut synonyymi tylsälle. Mutta jututin vähän muitakin tovereita ja kyllä ne kaikki myönsivät miussa piilevän rauhallisuuden ja aloin avautua sille itsekin.
Tiedän, että kielitaito vaikuttaa tähän rauhallisuusasiaan myös; täällä huomaan jättäväni asioita sanomatta vain siksi etten ole varma miten ne ilmaisisin, vaikkei paineita täydellisestä kielenhallinnasta miun hengailujoukoissa olekaan. Sitä kautta vaikutan varmasti myös hitusen ujommalta ja salamyhkäisemmältä. Olen todennut myös jättäytyväni kiivaista keskusteluista vähän sivummalle ja vältteleväni jyrkkien mielipiteiden ilmaisemista, koska, niin yllättävää kuin se itselleni olikin tajuta, ei miulla ole enää niin kärkkäitä näkemyksiä asioista kuin aiemmin. Nautin kuuntelemisesta ja siitä, että saan pyöritellä omia näkemyksiäni hiljakseen mielessäni, tutkiskella asioita monelta kantilta. Ajaudun yhä useammin jonkinlaisen sovittelijan rooliin ja yritän löytää keinoja saada ihmiset ymmärtämään toisiaan ja käymään dialogia räyhäämisen sijaan. Olen ehkä jonkinlaisen kypsymisen kautta tajunnut, ettei tarvitse huutaa tullakseen kuulluksi. Itsevarmuus on kasvanut.
Oon laihtunut jonkin verran täällä vaihdon aikana, siinä sivussa, huomaamatta. En oikein tiedä miten suhtautua muiden kommentteihin siitä. Miuta vituttaa suunnattomasti se normi joka sanoo että laihempi on parempi ja olettaa että laihtuminen on yksiselitteisesti onnittelun ja kehumisen arvoinen asia. Miulle se ei ole sitä. Haluan voida hyvin ja tuntea itseni kauniiksi, mutta on raivostuttavaa, miten näitä kokemuksia ei haluttaisi miulle suoda, ellei tietyt mitat ole kohdillaan. Ympäristö tekee itsensä hyväksymisen ja rakastamisen ihan saatanan vaikeaksi aina välillä. Yhtälailla suututtaa puhe "terveydestä", joka aina liitetään tähän ylipainoasiaan. Tietyin rajoin terveys on kuitenkin kokemus -yhtälailla kuin hyvinvointi ja kauneus-, ja siihen liittyy myös mielenterveys sekä sosiaalinen terveys -ei pelkät kehoon liittyvät seikat. Arvatkaapa mitä. Olen tuntenut itseni terveeksi, hyvinvoivaksi ja kauniiksi jokaisessa koossa -en koko aikaa enkä varauksetta, mutta joka tapauksessa.
Olen saanut tämän vaihdon aikana kauneimpia kehuja, joita olen koskaan kuullut; sievästi ripoteltuina koko vaihdon ajalle. Oon saanut valtavasti itseluottamusta jo pelkästään niiden ihanien pienten kommenttien ja monin tavoin osoitetun hyväksynnän myötä. Olen vapautunut ja hymyillyt, ollut lähellä sitä ihmistä, joka haluan olla. Onnellinen ja avoin, sellainen joka säteilee hyvää oloa ympärilleenkin. Minuun on luotettu ja miuta on kaivattu, miun läsnäolosta on ilahduttu ja lähtöä harmiteltu. Se kaikki on merkinnyt niin valtavasti että itku tulee silmään nytkin kun siitä kirjoitan. En ole vielä uskaltanut päästää valloilleen kaikkia lähtöön liittyviä tunnemyllerryksiä, mutta eiköhän senkin aika vielä koita. Miusta on ihan uskomatonta ja niin liikuttavaa, ettei miun tarvitse lähteä yksin täältä; Alma, Corentin, Marvil ja Molnia lähtevät laivalle saattamaan miut turvallisesti Helsinkiin. Mitä voin sanoa? ♥Emma lähti eilen Gotlantiin ja jätti miulle muutamia naistenlehtiä leikeltäviksi. Sitä puuhaa harrastinkin tänä iltana hetkisen. Olen jollain melankolisella tavalla nauttinut yksinolosta nyt -mie luulen, että tekee ihan hyvää viettää hetkiä itsensä kanssa näin ennen lähtöä, ettei muutos sosiaalisessa elämässä ole niin shokeeraava. Kun on ollut monta päivää niin tiiviisti riennoissa mukana on ihan hyvä hengittää välissä omassa rauhassa, käsitellä näitä fiiliksiä ja kokemuksia, suunnitella myös tulevaa. Tähän päätän tänään. Kaunista päivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti